30.5.2012

Tunteiden äärellä.








Välillä itkettää.
Ei mikään erityinen juttu
Vaan kaikki.
Kun mikään ei ole hyvin,
vaikka missään ei ole mitään vikaa
mutta
sisällä on valtameri harmitusta jonka pitää päästä ulos.

"En mä halua mitään,
ei mikään ole hyvin.
E n   h a l u a.
Äiti Minua Itkettää!!"

Pitkin pituuttaan sängyllä,
kasvot harsoissa ja tyynyliinoissa.
Kyynel kerrallaan,
jalat potkii ilmaa ja
lohduttava itku kaikuu avoimesta ikkunasta pihalle.
Äiti silittää selkää ja kuuntelee,
itke vain, itke kunnes kyyneleet loppuvat.

Itketään yli kattojen ja halki pihojen.
itketään puro ja purosta valtameri,
itketään tuuleen ja tuuli kuljettaa pilvet pois
itketään paikalle aurinko,
hyvä mieli,
missä olet?!

Äiti    on    tässä.

Minä muistan miltä se tuntui kun oli paha mieli.
Kun mikään erityinen asia ei harmittanut,
vaan ihan kaikki.
Mitään pahaa ei ollut sattunut,
joskus vain tuli sellainen tunne.
Kuin iso aalto joka pyyhkäisi yli,
ja taivas tummeni ja tuuli soi korvissa.
Tummaa harmitusta.
Ja teki mieli itkeä, täysiä.

Siksi minä tiedän.
Muistan miltä se tuntuu,
muistan miten hyvältä tuntuu itkeä,
muistan mitä silloin tarvitsee,
silitän.
Koska aallon jälkeen veden pinta laskee,
myrsky laantuu,
ja aurinko tulee esiin pilven takaa.
Kaikki on hyvin, hymyilyttää taas. 
 
 

28.5.2012

Kiva Mini Rodini


On  tosi piristävää löytää uusi kiva juttu,
ja vieläpä sellainen joka ei ole
m u k a v u u s a l u e e l l a.
En ole juurikaan ikinä lämmennyt elukkakuoseihin,
pienenä poikkeuksena seepra ja kirahvi,
tosi pienenä,
niinkuin vaikka paitana tai pipona.


Ja tyttö on vaaleanpunavalkoinen, ollut aina,
näyttää itseltään,
tykkää,
kuten minäkin.
Mutta tykätään onneksi muustakin.
Isompia vaatetappeluita ei ole,
onneksi *kop kop*

Mini Rodinilla oli muutama muukin kiva juttu nyt
ja odotan jo seuraavaa mallistoa.
Tosin, tämä safarimeininki on sellainen kesäjuttu,
talvella ollaan vähän enemmän preppyjä.


Hame on H&M, täydellinen löytö kirpputorilta Nella&Nuttu.


Ja tässä se aiemmin mainitsemani paita Name It:ltä.
Tosi kiva ja malli on todellakin loistava.




Viimeistä kouluviikkoa viedään !

27.5.2012

Vielä roikutaan mukana!



Ja me kieputaan keväthärdellissä. Voimistelu on jo päättynyt, uimamerkki odottaa ompelua, tenniksestä en tiedä, poika aloitti kesä-Parkourin ja tytön tanssin Kevätnäytös on tänään. Ensi viikolla parit kevätjuhlat, yhdet lakkiaiset ja.... mitähän olen unohtanut... Mies palasi eilen reissusta ja nyt ei kuulema lähdekään kun vasta parin viikon päästä ja vain yhdeksi yöksi -takapenkillä tuli hyvin hiljaista kun lapset prosessoivat tietoa että wautsivau, isi onkin kotona. Ja sitten se ilmoitttautuminen harrastuksiin; ARGH! Kaksi ilmottautumista tehty, kaksi jäljellä -tähtäämme sadan onnistumisprisenttiin.

Blogin puolella on tarkoitus ryhdistäytyä myös, niinkuin joka kesäkuu. Palaan vielä aiempiin postauksiin kommentein ja yritän saada vastausnopeuden taas lukijaystävällisempään suuntaan. Kiitos teille tuhannesti jotka olette ehtineet täällä käydä ja ajatuksella viestejä kirjoittaa ♥ Jokainen kommentti ilahduttaa suuresti ja tuo arkeen hymyn huulille sekä hyvän mielen. Olette blogin ja välillä myös meidän arjen yksi kantava voimavara, kiitos ♥ Poden huonoa omaatuntoa ja olen pahoillani etten ole ehtinyt vastailla, mutta ajan pitäisi paremmin riittää nyt kun saatiin toinen lapsi-ja kotivastaava kotiin.





J kävi eilen parturissa. Hän sai uuden lippiksen Stokan -20% alesta mutta eihän se pysynyt päässä kun pojalla on pienen kylän verran hiuksia. Eilen kun minä ja tyttö katsoimme tunnin La Arti Per Via -esitystä, harvennettiin pojan päätä varsin lyhyeen kesämalliin. Samalla sain todisteen että korvatkin siellä on... vaikka aina ei tunnu siltä. Pojan kevätlukukukausi koulussa on muuten mennyt yli odotusten. Innolla odotamme todistusta ja olen yrittänyt miettiä miten voisimme muistaa häntä koulun päättyessä. Ehkäpä lahjakortti Verkkokauppa.comiin, niinkuin eräälle tulevalle ylioppilaallekin.
ps. Bodenin shortsit on aika vaativat yläosan suhteen, löysin kuintenkin Name I:tä kaksi täydellistä ja  k a p e a a  paitaa shortsien kaveriksi, yhteishintaan 14,95 [se toinen paita on vaaleansiniturkoosi].




Ja tämä toinen tänttärä tässä! Tämä se tykkää vieläkin kivistä ja rakastaa kesää ja lämpöä. Vihdoin on odotus palkittu ja ei tarvitse enää laittaa takkia, helmat saa hulmuta ja varpailla mennä pitkin kesäretkiä. Hän ei jatkakaan nyt enää tanssia vaan voimistelua, ja halusisi myös jatkaa uintiharrastusta, katsotaan miten käy. Eilen kävimme Padmén kanssa keskustan Noa Noalla ja pitää ehdottomasti palata sinne ilman lapsia. Myös lasten osasto liikkeessä on kattava ja ostinkin tytölle pitkähihaisen ohuen neuleen kesäksi. Pitkillä hihoilla ja valkoinen mutta muuten vastaava kuin kuvissa näkyvä toppi. [Toppi on muuten ysmystä kuin myös nappikaulakoru] NoaNoa pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa mielestäni livenä ja merkillä on paljon juuri tuollaisia hyviä perusvaatteita.  Hame on Zarasta ja löytyy kaapista myös vaaleanpunaisena. Ihan  t ä y d e l l i n e n, sen jälkeen kun lisäsin valkoisen hameen rusettiin nuo pienet helmet.




Eilen aamupäivällä oli olotila lähelle pimahdusta. Ehkä kaikki se stressi ja kiire huipentui kun mies vihdoin palasi reissusta kun useamman sattuman yhteissummana lauantaille oli kasaantunut kohtuuton määrä tehtävää. Raahasin tavaroita pitkin Tapiolaa, sotkimme vaatteemme penkillä jonkun muun jättämiin jäätelösotkuihin ja samalla tuijotin kellotaulun pysähtymätöntä sekuntiviisaria ...ja olisi tehnyt vain mieli kiljua. Onneksi iltapäivä ja ilta meni paljon lepposammissa tunnelmissa Hietsussa ja aikataulutkin unohtuivat lasten leikkiessä ja peittäessä isiä hiekkaan. Kyllä tämä tästä, enää puolitoista kuukautta kesälomaan ja sitten otetaan kelloista patterit pois! [ranteestahan kelloa ei voi ottaa pois... ]


Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille,
nauttikaa hetkistä
ja
muistakaa syödä oikein paljon jäätelöä!


26.5.2012

Le Arti per Via

















26.5.2012
Narinkkatori, Kamppi, Helsinki, Finland

Aivan mahtava, kannattaa käydä katsomassa!
Sunnuntaina 27.5.2012 kello 15:00
 Vähän lisää täällä & täällä.



***

24.5.2012

Noa Noa Ystävämyynti




Noa Noa Ystävämyynti
24.5. kello 10-19
25.5. kello 10-18

Naisille ja tytöille,
vaatteita & asusteita,
-50 % ja jopa enemmän.


Itälahdenkatu 23 B 00210 Hki
*käteinen, visa, pankikortti*

22.5.2012

Laidasta laitaan - puistoista vaatteisiin.


Harjoittelimme sitä kesäreissaamista viime viikonloppuna.
Tammisaaressa kävimme Lilliksessä moikkaamassa Pirjoa ja hakemassa
pienet ostokset täksi ja ensi kesäksi.
Lillis on ehdoton vakkaripuoti ja tosi kiva käydä edes kerran vuoteen rupattelemasa paikan päällä.
Kiitän jälleen erinomaisesta palvelusta ♥
Leijonapuistossa mies keksi yhdistää huviin työt ja ajoimme vielä Hankoon.



Lapset on tietysti ihan liekeissä uusista puistoista.
Kaikennäköisiä vekottimia mitä ei kotipuistoista löydy ja tuore meininki.
Jos jostain saan Tapiolalaisena motkottaa niin puistojen puutteesta.





Sivuraiteella:
Tapiolan asukaspuisto on muistaakseni kiva, mutta kauimmaisessa nurkassa Tapiolaa, 
meidän näkökulmasta.
Sitten oli pyöräpuisto, joka jäi remontin alle,
tilalle tulee uusi pienempi, odotamme innolla.
Klassikko omasta lapsuudesta eli heppapuisto palvelee yhä,
ihana kiva mutta tosi nähty.
Ja kaksi edellistä onkin sellaisia "kauppamatkanvarrella hidastettiin" stoppeja.
Tennispuiston takana on pieni puisto, jossa ei ikinä muisteta käydä,
ja se on kai vähän pienemmille lapsille.
Otsolahden rannasssa sama juttu, mutta siinä ollaan käyty useammin,
siinä on keinut.
Olenko missannut jonkun puiston?

Ei tässä kylässä mielestäni ole sellaisia kivoja, reilun kokoisia,
motivoivia puistoja.
Niin kauan kun puistot jaksavat vielä kiinnostaa, käymme
Lauttasaaressa Lahnalahden puistossa sekä Kasinonrannassa
sekä
Kaivarissa.
Ja vaikka Tammisaaressa, Hangossa ja Savonlinnassa !
Poika yleensä pelaa palloa isin kanssa joten tilaakin pitää olla,
arvostavat myös sitä jos saavat välillä aikaa ilman rähjäävää ihanaa pikkusiskoa.
[äiti tuijottaa merta aina kun mahdollista, love it!]

Tapiolassa jos ulkoillaan niin yleensä kierretään Otsolahden rantaa
ja kesällä tietty ollaan Tapiolan uima-altaalla ja viereisessä Westendinrannssa,
sillä molemmat lapset rakastavat uimista ja käyvät uimassa joka päivä mikäli mahdollista.

Miten teidän kylillä on puistoja?
Nyt saa motkottaa sekä kehua!





Takaisin asiaan.
Itku pitkästä ilosta eli kotiin lähdön aika.
Harmittaahan se,
kun vähän väsyttää ja olisi vielä niin paljon tekemistä.
Onneksi kesä juuri alkoi ja keretään vielä niin moniin puistoihin sekä tietty toreille, rannoille, altaille ja vaikka mihin.
Teenpä kohta uuden kesälistan [tai laiskottelen ja kopion vanhan ;) ]

Lilliksestä kotiutui pojalle Tommyn uimashortsit, joissa naru menee ympäri eikä ole vaan koristeena tuossa edessä niinkuin yleensä. Ne siis oletettavasti pysyvät hoikkiksenkin päällä. Ja niihin housuihin missä kiristysnaruja ei ole, sai J valita mieleisensä vyön, *ylläri* se o vihreä. Tytölle ensi kesään pari pikeetä Tommyltä ja Gantin sammarit. Tämän kesän jälkeen kaapista poistuu 116 senttiset vaatteet ja jemmalaatikot ammottavat tyhjyyttä. Kyllä, aion sulloa tytön vielä tämän kesän 116 senttisiin, sillä suurin osa viimevuotisista kesävaatteista on sitä kokoa -ja kesällähän ei haittaa jos nilkat vilkkuvat!

Huomasin että tytölle sattui jalkaan joskus aiemmin Lilliksestä ostetut Roxyn housut jotka on ihan mielettömän mageet. Ottaisin samanlaiset itsellenikin jos kokoja riittäisi. Roxy on mielestäni Suomessa vielä aika tuntematon merkki mutta Quiksilverin lailla ilmeisesti yleistymässä. Vaateissa on sellaista surffirentoutta mistä minä pidän ja ainakin ne vaatteet mitä meillä on ollut (myös itselläni), ovat olleet laadukkaita.


Tästä tuli jotain ihan muuta kun alunperin piti, mutta näillä mennään,
kesällä improvisoidaan.
Aurinkoa ja kesäfiilistä viikkoon!

20.5.2012

Stailataan kamera

seepralla.


Tämä on yksi ikuisuusprojekti muiden joukossa,
ikuisuus meni ja nyt se on vihdoin tehty.

Ja ehkä nyt kun on tehnyt yhden, jaksaa tehdä seuraavan
ja sitä seuraavankin
hieman ripeämmällä tahdilla.
[Ja joustavammalla kankaalla]

Nyt mennään seepralla.










VAUHDIKASTA VIIKKOA
&
AURINKOA PÄIVIIN !

SoPivA pÄiväReTki






ESPOO - TAMMISAARI - HANKO - ESPOO





TOIVOTAMME
AURINKOISTA SUNNUNTAITA !

15.5.2012

C´mon,

mennään kävelylle!

Ajoin tänään rivakasti töistä kotiin sillä lupasin J:lle että tullaan tytön kanssa hakemaan hänet tenniksestä. Padmén potkulaudan jätin aamulla päiväkodille ja J:n kanssa sovittiin että menee omalla potkiksellaan hallille. Nopeasti nappasin kotoa kameran mukaan ja vielä jostain päähänpistosta vaihdoin siihen viisikymppisen. Se on se minun toinen putki, harvemmin ulkoilutettu, Canon EF 50mm f/18 II. Eroa zoomiputkeen on kuin yöllä ja päivällä; tässä on valovoimaa muttei kantamaa ja rajaamiseen pitää liikuttaa koko kuvaajaa. Mutta bokeh toimii!

Kävelin siis päiväkodille ja tytön kanssa tennishallille ja kolmeen pekkaan jatkettiin siitä Tapiolaan. J:n makunystyrät ovat Subwayn sämpylöiden kanssa kavereita ja meidän pikku herkkunassu sai jättisupersuklaamurukeksin kuten isovelikin. Jälkiruoaksi vielä (toim.huom. Missä oli pääruoka?!) jädet. Matkaan ...

Sillan graafisuus saa aina huokaamaan.


Tämä tässä on odottanut jo useamman päivän että pääsee poimimaan kukkia.


*ringring*      "Äiti, ruo mulle vesipullo, mä unohin"

Pikkusisko kiukuttelee alavasemmalla / ulkopelikausi avattu.


Taimia.


"Äiti *tsishihii* mulla on kaksi keksiä.... ei ookaan, huijasin! *tsihihii*"


Muistakaa katsoa ylös, siellä se kesä on.


Ainiin, katuliidut!


Toin aina omalle äidille lapsena kukkia ja ne laitettiin tuohon samaan emalikuppiin.

Toimitus on hukannut kaikki J:n lippikset joten kävimme katsomassa Stockalla valikoimaa. Emme päässeet yksimielisyyteen joten olisiko vinkata suunnilleen hiekanväristä lippistä, rento surffarityyli, hinta sopiva? Henkkamaukan nettisivuilla oli yksi vaihtoehto mutta muitakin saa ehdottaa.

KESKIVIIKKOJA !

TÄNÄÄN MUUTEN OLI VALOKUVAUSPÄIVÄ 2012