2.6.2012

Onnea

kaikille valmistuneille,
kaikille koulutyönsä päättäneille,
kaikille
jotka ovat määrätietoisesti kulkeneet
ja saavat nyt hengähtää.


Älä unohda mitä matkan varrella on tapahtunut.
Olethan kulkenut silmät auki
ja  tuntien.
Muistathan että vaikka matkalla on alku ja loppu,
odotukset ja päämäärä,
palkinto,
on se mitä siinä välissä tapahtuu,
elämää.




Nyt tuntuu ettei minun vuosi ole kalenterivuosi, eikä se ala tammikuusta ja pääty joulukuuhun, Minun vuosi on lukuvuosi. Minun vuosi alkaa syksyllä ja päättyy keväällä, niinkuin lastenkin. Kesä, väliaika, alkaa koulujen päättäjäispäivästä, harrastusten päättymisestä ja kevätjuhlista. Lomaa vielä odotellaan mutta nyt on aika hengähtää ja nostaa malja veljelleni. On aika onnitella teitä, meitä ja kaikkia muita joilla yksi matka on päättynyt ja uusi alkaa.



A U R I N K O I S T A   K E S Ä Ä
odotellessa


6 kommenttia:

  1. Mukavaa kesänalkua kivaan blogiin ;) Meillä myös vuodenkiertokulku on elokuusta todistusten jakoon ammattini puolesta. Kesä on lomaa ja sitten se "vuosi" eletään aina seuraavaa lomaa odotellen ;)))

    VastaaPoista
  2. Suvi, todella ja samoin myös sinne :) Tuntuu että joka vuosi odotan kesää enemmän ja enemmän, ehkä siksi että kiireinen elämänrytmi ei paljoa lepoa anna. Harmillisen synkkä valmistujaispäivä tänään mutta jaksan uskoa että kyllä se aurinko sieltä vielä pilkahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis teksti ja niin ihania kuvia, etenkin tuo viimeinen! :) Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  4. Voi, kauniita kuvia! <3 Meillä ei ole koululaisia kotona, mutta silti syksy tuntuu aina uuden alulta...kesälomien jälkeen..:)

    VastaaPoista
  5. Vastavalmistunut lähihoitaja kiittää onnitteluista :)
    Kauniisti olet taas kirjoittanut!

    VastaaPoista
  6. Tuoreen ylioppilaan äiti täällä huokailee onnesta (ja vähän haikeudestakin) kuviesi äärellä.. Kiitos sanoistasi ja onnekasta kesän aloitusta!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥