13.5.2010

Arkista pohdintaa






Missäs vaiheessa te muut työläiset ehditte blogata ja ennen kaikkea kuvata? Olen ottanut tällä viikolla 20 kuvaa, nekin eilen. Ei ollut inspistä vaikka halua kyllä. Joka päivä on ollut ikävä kuvaamista mutta ei ole aikaa ja eilen sitä olisi ollut hetki niin vire oli hukassa. Innolla odotin torstaita, aurinkoa ja lämpöä jotka nyt olivatkin hukassa. Kello on nyt 13:54, nyt paistaa mutta olen pyykkikoneen vankina.










Eilen oli ensimmäinen päivä kun lapset saivat lähteä ulos huppareissa. Duunipaikan pihassa oli 23 astetta, täällä "vain" 17, mutta kyllä se riitti. En ole ulkovaatefanaatikko, ne ovat enemmän pakollinen pahe kuin mitään muuta. Minusta on aivan mahtavaa kun ulkona voi olla huppareissa ja farkuissa! Tätä on odotettu.

Illalla käytiin pienellä ajelulla. Avoin meri ♥ ja nosturit, veneet kaikki -mahtavaa. Päiväkotirytmi näkyy, Padmé nukahti kaupassa rattaisiin josta jatkoi yöunia suoraan, ensin turvaistuimessa ja sitten omassa sängyssä. Tänään meni päikkäreille "päiväkoti-aikaan", ennen päiväkotia saattoi mennä vasta kolmen aikaan nukkumaan kotona.



Tänään laitoin likan kesävaatteet kaappiin. Samalla kävin niitä läpi ja kuten odotettua -ei ne kaikki mahdu. En osannut kuvitella ettei kasvu hidastu. Ei se mitään, myyn uudet käyttämättömät ystävälleni jolla on pienempi käyttäjä vaatteille. Onneksi, onneksi on tälläinen mahdollisuus, säästää minut suurelta vaivalta. Silti en lopeta vaatteiden ostamista ennakkoon, säästö on niin suuri että kyllä se kannattaa.

Toinen mieltä askarruttava asia on logistiikka. Miten te muut säilytätte vaatteita, joissa sama koko menee useamman kauden? Meillä on nyt kaapissa vaatteita talvelta, keväältä ja syksyltä ja nuo saattavat mennä myös ensi syksynä sekä kesän viileimpinä päivinä. Kaappi on nyt ihan täynnä kun siellä on usemman kauden vaatteet kerralla. Pitäisikö ne selkeästi välikausien vaatteet kuitenkin vain säilöä muualle ja surea sitten syksyllä jos eivät mahdukkaan enää?

Likka heräsi päikyiltä eli nyt ulos!

Hyvää vapaapäivää!

17 kommenttia:

  1. Minä bloggaan milloin ennätän. Iltaisin saatan tehdä useammankin postausken rungon ja lisätä kuvat kun ehdin.

    Myös aamuvarhain ennenkuin muut ovat heränneet, saatan bloggailla.

    Viikonloppuna taia pyhäpäivänä.

    Minulla tuntuu sopivia välejä löytyvän sieltä ja täältä, kun olen nopea ideoimaan, kirjoittamaan enkä edes editoi kuvia, vaan laitan niine hyvineen esille.

    Vaatteiden kanssa on niin, että tuppaa olemaan noita ylikautisia tuolla muiden seassa. Koko talven pyöri paljonkin kesävaatetta kaapeissa, mutta minä pidänkin toppeja ja mekkoja myös talvisin pitkähihaisten kanssa ja taas neuletakkeja käytetään kesäisinkin. Huppareita ei tule talvisin käytettyä Nöpöllä, mutta pojalla oli harva-se-päivä takin alla joku huppari lämmittämässä.

    VastaaPoista
  2. Mulla on äitiyspakkauslaatikko vaatehuoneen hyllyllä juuri noita kausivaatteita varten. Siis paksummat villapaidat ja neulemekot menee sinne kesällä odottamaan syksyä. Samoin paksuimmat housut ym. Takit ja kengät kannan ihan kellariin asti säilytykseen. Pakko, kun ei meille muuten mahdu.
    Meillä on 92m2 mutta vain yksi PIENI vaatehuone ja kolme kaappia työhuoneessani. Missään muissa huoneissa ei ole kaappeja. Tai no, keittiössä, mutta niitä en nyt laske.
    Ihanaa kun alkaa lämmittämään!!! Ja 3viikon päästä oikein kunnolla kun siiville nousen. =)

    VastaaPoista
  3. En tiedä miten sitten ennätän bloggailal kun olen töissä, saati kommentoida muiden blogeja?
    Nyt (parhaillaan) on kivasti omaa aikaa tytön nukkuessa päiväunia.

    Vaatteiden säilytyksessä olen itsekkin pulassa. Meillä kun on kaksi tyttöä ja suurimmano san säästän isomman vaatteista ja KENGISTä seuraavalle. Iso rahallinen säästö, mutta minen ne säilön muutamiski vuosiski. Nytkin tuolla isommalla menee monta vuotta saman ja niitäkin joutuu säilömääm isoissa pahvilaatikoissa kesä ja talvitaattet kun ovat hiukan erikseen kuitenkin!
    Kerrohan minullekkin kun keksit hyvän säilytys järjestelmän!

    VastaaPoista
  4. Meillä on kaikki vaatteet kaapissa ympäri vuoden. Pojilla tietysti vähemmän sellaista ihan puhtaasti kesävaatetta. Shortsit on ylähyllyllä talviaikaan, mutta kuitenkin nopeasti kaivettavissa reissuun mukaan...

    VastaaPoista
  5. Meillä kolmen lapsen ulkovaatteet säilytetään portaiden alla olevassa kaapissa. Asumme siis kaksikerroksisessa talossa ja portaiden alusta on kaappina. Siellä on vaatetangot, joissa lasten ulkovaatteet on.
    Vaatekaappejen yläkaapeissa meillä säilötään talviaikaan kesävaatteet pahvilaatikoissa sekä muut vielä liian suuret.
    Tila on kyllä kolmen lapsen vaatteiden kanssa tosi vähissä.

    VastaaPoista
  6. Minä joudun kiikuttamaan kaikki kausivaatteet kellarivarastoon - tilaa ei vaan kämpässä riitä. Ja vähäkin pienet menee heti kiertoon..
    Olen itsekinmiettinyt, että jos työ joskus kutsuu, niin miten käy blogiin...

    VastaaPoista
  7. Meillä säilytetään ympäri vuoden kaikki juuri nyt sopivat vaatteet lapsen vaatekaapissa.
    Ainoa poikkeus ehkä shortsit joilla ei tee oikeen mitään talvella. Ne on pussissa missä on kesävaateet ja pussi kaapin pohjalla.
    Siis näin sisävaatteilla.
    Ulkovaatteet on sitten asia erikseen, ne roikkuvat kaapissa. Ja ne jotka on käytössä naulakossa (yksi satsi) ja loput taas siinä kaapissa.

    Bloggaamaan ehdin iltaisin kun mies katsoo jotain käsittämättömän tylsiä telkkari ohjelmia eikä halua katsoa niitä ohjelmia jotka minusta on kivoja ;-)

    VastaaPoista
  8. Meillä on toistaiseksi Telman vaatteet Ikean laatikoissa niiden omassa hyllyssä ja siis vain ulkovaatteet viedään talveksi vaatehuoneeseen. Yhdessä laatikossa on siis t-paidat,toisessa housut, kolmannessa pitkähihaiset t-paidat yms.
    Bloggailen silloin kuin ehdin, jaksan ja on inspistä. Usein tuo kuvien ottaminen on haastavampaa, niiden ottamiseen pitää löytää se oikea hetki, jos ei ole kauniita kuvia niin en viitsi blogatakaan...

    VastaaPoista
  9. Asutaan tällä hetkellä viidellä hengellä 53 neliössä, joten tilajuttuja on saanut miettiä... Lapsilla on käytössä yksi vaatekaappi, jonka katonrajassa shortsit ja sandaalit lepäsivät talven;) Muuten t-paidat ja mekot on olleet kyllä talvenkin käytössä.

    Yli vuoden säilytettävät vaatteet olen nyt vienyt mummulan mökin vintille... Huono puoli tosiaan se, ettei muista, mitä siellä on (eikä varsinkaan muista ajoissa tuoda tarpeeseen).

    Kohta onneksi muutto uuteen kotiin, jossa säilytystilaa mukavasti joka huoneessa;) Saapa nähdä karkaako mopo silloin mammalla käsistä. Nyt kun joutunut rajoittamaan vaatehankintoja tilanpuutteen takia (yhden lapsen vaatteet mahduttava kahdelle (tytöllä kolmelle;)) hyllylle tai joutuvat pihalle).

    Mulla ei ole omaa blogia, joten toiseen kysymykseen en osaa vastata. Aika paljon tähän blogienlueskeluunkin saa kulumaan aikaa, mutta on kyllä inspiroivaa! Kiitos teille jotka jaksatte sitä tehdä!

    Jem

    VastaaPoista
  10. Bloggailen aina kun ennätän :) Joskus pikaisesti aamukahvikupposen kera ennen muun perheen heräämistä ja töihin lähtemistä... töissä (hyshys ;) )... iltaisin keittiön pöydän äärellä tyttöjen syödessä iltapalaa, öisin muun perheen nukkuessa... välillä useammin, välillä harvemmin. Juuri sen vuoksi valvon aivan liian myöhään iltaisin kun muuten ei olisi aikaa kaikkeen mitä haluan tehdä / pitää tehdä eli urheiluun ja surffailuun, koruihin ja pyykinpesuun, telkan katsomiseen ja bloggailuun. Huoh :)

    Mitä tulee vaatesäilytykseen niin huoh siihenkin :) Meillä on yläkerran makkarissa pari kaappia kesä/talvisäilytystä varten mutta sitten ne vaatteet joissa sama koko menee useamman kauden... ne on missä milloinkin, sikinsokin tuossa tyttöjen vaatekaapissa. Teeppareita kun käytetään talvellakin, samoin hameita, mekkoja...

    Helatorstai-iltaterkut sinne suunnalle!

    VastaaPoista
  11. No siis en mä missään välissä ennättänytkään blogata, kun olin töissä. Tai kun oli sellainen tiivis vaihde päällä, joskus tietysti oli helpompaa aikaa.

    Mä saan kaappien tyhjennyskohtauksia kausittain, joten usein pistän myyntiin ne vanhimmat vaatteet. En vain jaksaa samoja vaatteita päivästä toiseen. Onneksi ne menee myös pieneksi nopsaan.

    VastaaPoista
  12. en osaa blogata, jos ei ole kuvaa ja jos kuvaa ei ehdi ottaa, ei tule sitä vähääkään tekstiä. en kirjoittele koskaan mitään valmiiksi, vaan suollan sitten sitä, mitä ulos tulee, kun on kuvia ja aikaa. mutta mun blogi ei olekaan syvällinen sisällöltään eikä laadullinen kuvienkaan suhteen :o)

    kausivaatteista. meillä hupparit ja keväisemmät/kesäisemmät ulkohousut ovat käytössä ollessaan eteisen lipastossa (siinä missä talvella villavaatteet ja villasukat) eli eivät vaatekaapissa. kun eivät ole käytössä, ovat siinä kaapissa, missä säilössä talvi- ja välikausiulkoiluvaatteetkin. eli vaatekaappi on periaatteessa koko ajan samalla varustuksella, paitsi nyt siellä on myös shortsit (kun eivät ole käytössä, ovat siellä säilytyskaapissa). sen verran vaihdoin järjestystä, että pitkähihaiset ovat nyt takarivissä ja T-paidat eturivissä, koska nyt mennään T-paita + hupparilinjalla.

    VastaaPoista
  13. Mä kuvaan joka välissä ja kirjoittelen illalla kun neiti on mennyt nukkumaan ja teen "pohjia" aina kun tulee idis.
    Kesävaatteet mulla on vaatekaapin ylähyllyillä, läpinäkyvissä laatikoissa, jotta muistaisin mitä siellä jo on ja mitä tarvitaan. Talvivaatteet meenneet ja tulevat vie nyt yläkaapit neidin kaapista ja meidän vaatehuoneesta, nyt vielä mahtuvat noin kun ei ole päässyt tavaraa kasaantumaan :)

    VastaaPoista
  14. Mä en ehdikkään blogata niin usein kuin haluaisin - vaikka en nyt ole edes töissä. Mä elän siinä (harha?)käsityksessä, että mun aika lisääntyy, jos ja kun teen jossain vaiheessa muitakin kuin kotitöitä:).

    Mulla on laatikot kesä- ja talvivaatteille. Siis ulkovaatteille omansa ja sisävaatteille omansa. Kesäksi pakkaan pois sukkikset, talvimekot ja -housut yms. ja samassa paikassa ovat taövella kesähepenet. Sieltä sitten kaivan ja koitan myös myydä kauteen sopivana hetkenä.

    Ninalle on vielä pakko kommentoida, että kukaan muu ei lähde reissuun tai muuta suunnitelmia niin nopeasti (kuin te), että shorteja ei ehtisi kaivaa laatikosta. Mutta mä tiedän, että teillä ei ehditä;)

    VastaaPoista
  15. Meillä on nättejä, solmittuja mustia muovipusseja, joissa on teippiin kirjoitettu, kenen ja minkä kokoiset / kautiset vaatteet sinne on säilötty. :D

    Ilo avata se kaappi mihin ne on sullottu, koska aina löytyy aarteita.

    VastaaPoista
  16. Ai kuvata, helposti ehtii, lyhyessäkin ajassa. Se on mun laadukkaiden kuvien salaisuus:)

    Bloggaan iltaisin kun lapset nukkuvat. Jos ehdin;)

    Meillä on yläkaapeissa laatikoissa "väärien" kausien vaatteet ja kengät. Takit on niissä ihmepusseissa klitsussa.

    VastaaPoista
  17. Illalla ku Pyry nukkuu ni blogataan ja kuvataan. Tosin kuvia tulee ny otettua silloin ku siltä tuntuu.
    Ja vaattet on kaikki tuossa pojan omassa vaatekaapissa. Ootko aatellu tyhjiöpusseja noiden ei käytössäolevien säilytykseen jotka ei kaappiin mahdu?
    Claes ohlsonilta(vai miten ny ikinä kirjotetaanki) saa suht edukkaasti imuroitavia pusseja joho mahtuu esim 10aikuisten toppatakkia(ja vielä ois mahtunu lisääki mutta ei meiltä löytyny)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥