11.1.2010

Uunisaarta ihmisillä.




Uunisaareen päästyämme totesin olevani aistitaivaassa. ei liene salaisuus etä pidän valkoisesta ja siellähän sitä oli. Meri, valkoinen, aurinko ja varjot -täydellinen paletti. Herkullisena kontrastina Kaivarin rannan värikkäät talot jotka ovat kuin helminauha rannalla, kesästä muistuttaa vain vene joka on jäätynyt kiinni, ihan niinkuin kuvaajakin joka upposi tuota kuvaa ottaessaan reittä myöten hankeen.








En juurikaan koskaan ota kuvia missä näkyisi vieraita ihmisiä. Tiedän että mm. Myzyéna ottaa iavan fantastisia kuvia ihmisillä, en tiedä miksi ne minun kuvissani näyttävät hölmöiltä. Nämä ovat ensimmäisiä kuvia missä niitä vieraita on ja pidän kuvista silti, jopa juuri siitä syystä.









Kotikuvia otin tänään, sellaisia outoja joissa on ehkä yritetty aluksi kuvata kotia mutta jostain syytä joka kuvassa on lapsi, sitten lipsuimme jo lapsen kuvaamiseen ja lopulta innostuin täysin Play-Doh koneesta ja nyt en edes uskalla katsoa kuinka monta kuvaa kameraan on kertynyt. Illalla voisin niitä katsoa läpi jos neulonnalta ehdin. Neulonta onkin nyt mennyt maltillisemmin, olin liki viikon neulomatta kokonaan vaikka on keskeneräinen työ, täysin ennennäkemätöntä -hyvä minä!




17 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä niin kaunista, innostuin itsekin tänään sihtailemaan, vaikka en tosiaan mikään luontokuvaaja yleensä olekaan.

    Meidän nurkillakin on aivan eri näköistä kuin yleensä, tai oikeastaan koko meidän asuma-aikana.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia. Vika on tosi hauska.

    Onko mulla lopulta paljon ihmisiä kuvissa:) Jäin ihan miettimään kun haluaisin kuvata enemmän nimenomaan paikallisia ihmisiä mutta en kehtaa. Vaan muuten ihmisten kuvaaminen on mun juttu ja olen parhaimmillani lapsikuvauksessa. Harmi vaan, että ne jää julkisessa blogissa näkemättä :D

    VastaaPoista
  3. Tää kävi selaamassa omia blogia ja tosiaan onhan siellä aika monessa kuvassa vieraita ihmisiä :D Miten musta tuntui etten juuri koskaan kuvaan ihmisiä :)

    VastaaPoista
  4. Ihania maisemia ja ihania vieraita ihmisiä. Mun suosikki on ehkä toi kolmanneksi alin, puu ja pari (vierasta?:) ihmistä. Ja alin on kiva myös! Samoin kuin edellisen bloggauksen kuvat.

    Pystytkö muuten kuvaamaan, jos olet yksin lasten kanssa liikkeellä..? Tästä on taidettu puhua aiemminkin, että mitä sieltä etsimen läpi näkyykään..;).

    mizyena - ON sun blogissa ja kuvissa ainakin usein ihmisiä - myös paikallisia. On vaikea sanoa, että ovatko muut turisteja vai teidän perhettä, kun en teitä sen paremmin tunne - selailen vain usein ihania otoksiasi:)!

    VastaaPoista
  5. Oot oikeassa ihmisten suhteen näissä kuvissa. Varmaan toiseksi alinkin olis "jotenkin tyhjä"ilman ihmisiä. En ossa selittää mitä tarkoitan;), mutta etenkin tämä kuva oli HIENO!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania taas! :) Ja vieraat ihmiset olivat kivaa vaihtelua, mutta en ole niitä mitenkään kaivannut - näkyyhän kuitenkin Padme ja Pomppu usein sun kuvissa.

    Pitäisikin itsekin terästytyä taas vieraiden katukuvauksessa - ihmiset tuovat kuviin eloa, eikä meillä ole kotonakaan ketään, ketä kuvailisin. Anonyymisti kuvattu päätön mies kun taitaa olla jokseenkin tylsä :D.

    VastaaPoista
  7. Eksyin tänne mizyenan blogin kautta ja tahdoin vain sanoa, että hienoja kuvia ja ihania talvisia maisemia. Taidan tulla toistekin :)

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita talvisia kuvia!Minäkin haluaisin lähteä jonnekin visuaalisesti kauniiseen paikkaan pelkästään kuvaamaan. Uunisaaressa en ole käynyt pitkään aikaan,viimeksi kesällä. sinne olisi tosiaan kiva mennä.

    VastaaPoista
  9. Voi mitä huikeita kuvia! Etenkin nämä kaksi viimeistä iskivät minuun niin, että jäin suu auki tuijottamaan kumpaakin, niissä on jotain, jotain niin mahtavaa.
    Kiitos elämyksistä.
    Lisää kuvia odottaen :)

    Hipsu

    VastaaPoista
  10. On upeita! Luksu tunnisti heti mistä kuvat ovat:) Siis tuosta "laivasta". "Äiti, tosi hienoja kuvia sulla". Eikö olekin;) Mulla.

    Ja siis aivan mahtavan näköistä stadissa nyt. Kaikkialla on kuin postikorteista. Kurvikin näyttää ihan inhimilliseltä.

    VastaaPoista
  11. Mahtavia kuvia.

    Tämä talvi on kyllä hieno. Puhtaan valkoinen lumi piristää niin paljon pimeän keskellä!

    Tulee ihan lapsuuden talvet mieleen, vaikka ei sitä silloin osannut pitää minään.

    VastaaPoista
  12. Viimeisen vois vaikka kehystää, niin makee se on!
    Kiva kun muistutat mieleen näitä paikkoja, ennen lasta tuli hengailtua rannassa harva se viikko, nyt ei mukamas koskaan ehditä sinne kun tytsä aina nukahtaa autoon, viikonlopun tavoitteeksi!

    VastaaPoista
  13. Upeita kuvia, kuten aina! Pitkään olen jo blogiasi lukenut, mutta vähän laiska olen kommentoimaan. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa, kun mainitsit neulomisesta... Olen aloittanut oman blogini ja siellä sivulla on ongelma kutomiseen liittyen, johon siis apua kaivattaisiin :o)

    VastaaPoista
  14. Laura, samaa itse ajattelen että nuo lapset sujuu paremmin kuin luonto, mutta eikös sitä harjottelamalla opi ;)

    mizyéna, on siellä ihmisiä vaikka kuinka paljon, olen kyllä pieni kade rinnassa huomioinut jokaisen ;)

    Tanja, nykyään en juurikaan lasten kanssa yksin käy kuvaamassa. Padmé ei enää pysy rattaissa ja on aika liukas liikkeissään ;) Tosin kesällä varmasti liikun enemmän ympäriinsä yksin eli joko valjaat tai kovempi kuri käyttöön :D

    Kiitos V.ä. ;)

    Marika*, no ihan samaa mietin itsekin...

    Elina, toinen vaikeus on juuri tuo että ihmiset eivät "saisi" nähdä että heitä kuvataan. Taannoin odotin myös Kaivarissa että eräs henkilö poistuu taustalta ennen kuin otan kuvan ja tämä henkilö rupesi huutelemaan etten saa kuvata häntä jne jne. Noh, en ollut kuvaamassakaan mutta tosiaan tuo voi olla se reaktio mikä tulee jos joku näkee että kamerasi heitä kohti kohotat.

    Kenza, kiva että tulit ja toivon ehdottomasti että tulet toistekin :)

    Sanna, no suosittelen lämpimästä Uunisaarta. Tekee itselläkin jo mieli sinne uudestaan :D

    Hipsu, kiitos, samaiset ovat omat lempparinikin ;)

    Nina, pojallas on silmää kuville, onneksi äitinsä on niin taitava ;)

    PikkuSanna, no sanos muuta, melkein jo toivoo ettei tämä loppuisi ollenkaan... odotappa viikko ja rupean ratkuttamaan kesästä :D

    -Anni-, toivottavasti viikonloppu natsaa, meillä nykyään pidetään lasta hereillä automatkoilla DVd:llä jos tarvetta on :D

    Pirjo, kiva kun jätit merkin :) Kävinki jo blogissasi ;)

    Hatunnosto ja sylillinen suklaata vierailijoille, nyt seuraavan pariin ->

    VastaaPoista
  15. Huomasinkin, että olit käynty :o) Saanko laittaa blogisi omalle sivulleni sinne "näitä blogeja seuraan" -kohtaan?

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥