15.11.2009

Miljoonalaatikko






Me vähän perjantaina taas siivoiltiin.
Oltiin yöpöissä melkein koko päivä.

Tyttö saa osallistua, saa tehdä mitä haluaa ja osaa.
Valvotusti ja ohjatusti.
Ei tietenkään ole pakko.
Monesti se menee toisinpäin,
tyttö auttaa minua siivoamaan,
tuottamalla lisää sotkua.



Meillä on jotain juttuja vähän oudoissa paikoissa.
Hmm, harsoja vessan pöydällä
ja
kyniä keittiön mukikaapissa.
Kaikelle on syy.
(Paitsi niille pienoismalleille vaatekaapissa)





Miljoonalaatikko.
Se oli tuossa kynien vieressä.
Niitä on varmaan joka kodissa.
Sisällä vaikka mitä.
Varmasti yleensä ihan yllätyksiäkin.
Oikeesti ihan käsittämätön juttu.
Ei kai kukaan sellaista halua nurkkiin.
Miksi ne tavarat ei voi olla niillä oikeilla paikoilla.
Toisaalta, miljoonalaatikosta yleensä aina
löytää etsimänsä.





Minä päätin ettei meillä enää ole.
Ainakaan tuota.
Ja lajittelin.





Hmph.. siinä ne nyt on.
Ja kiikuteltiin tavarat niille oikeille paikoille.
Tai sitten toiseen sekalaiseen laatikkoon,
jonka selvitän seuraavaksi.





Semmonen keittiökeikka oli.
Rokki soi ja jynssättiin ja järjesteltiin.
Ihan hauska perjantai!

***

Tämä taas kolahti.

 

17 kommenttia:

  1. Ihana nimitys tuo miljoonalaatikko ja tunnustan, meiltäkin löytyy niitä muutama. Aivan käsittämätöntä tavaraa ja just vielä noita vaatteiden lippuja ja lappuja nappeineen päivineen...

    Tuo viimeinen kuva on niin kaunis ja herkkä.

    VastaaPoista
  2. Voi pitäis itsekin siivota tuo "miljoonalaatikko" keittiöstä, vetolaatikko joka sisältää kaikkea roinaa.

    VastaaPoista
  3. Kunnioitettavaa! Vain yksi miljoonalaatikko. Meillä taitaa olla useampi, on papereille, kynille ja ties mille. On muuten jo pitkään houkutellut päästä eroon. Nyt asetin tavoitteen, jouluksi pois.
    Siis niinhän siinä käy, siirtyvät paikasta A paikkaan B, ja taas mietin että mitä ihmettä.

    VastaaPoista
  4. Mulla on noita monta.
    Yksi täyttyi ja nostin sen sellaisenaan kaapin perälle. Tuolla se odottaa selvitystä...tai mitäs jos naikkais niineen päivineen roskiin? Hm...enpä ole puoleen vuoteen kaivannut mitään mitä siellä sisällä on...tai mitä siellä on, ei hajuakaan.
    Miksi noita kertyy aina?

    VastaaPoista
  5. Meilläkin on miljoonalaatikko, eteisen lipaston päällä.

    Mä sen tyhjennän vähän väliä ja Inka ja M. sitten täyttävät sitä tyyliin "Haa, tyhjä boksi, laitetaan sinne kaikkea tarpeellista mitä taskuista löytyy..."

    VastaaPoista
  6. Joo, on niitä, laatikoita, useampia. Jostakin kun saisi aikaa ja innostusta niiden selvittelyyn.

    VastaaPoista
  7. Jos tuo on sinun miljoonalaatikko niin meillä on varmaan sitten joku tsiljoonalaatikko :D.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin on tuollanen ja aina kun sen siivoo niin tulee uusi vähän vajaampi samanlainen. ;D

    VastaaPoista
  9. Meillä koko koti onm miljoonalaatikkoa! Ggrr.. tavarat häviää.. Ja sitten miljoonalaatikkokodissa on moonta miljoonalaatikkoa. Uhh!

    Hyvää huomenta!

    VastaaPoista
  10. Meillä miljoonalaatikkoa kutsutaan romukopaksi:D ja se on kuus kertaa teidän entisen laatikon kokoinen.
    oon yrittäny siirtää sieltä tavaraa omiin paikkoihinsa, mutta entäs ne tavarat joille ei vain ole omaa paikkaa...hmmm.roskis? :D

    VastaaPoista
  11. Sain meidän miljoonalaatikot tyhjiksi, kun ostin muutaman puisen teelokerikon. Nyt yhdessä on patterit, yhdessä lamput jne. Ovatpahan ainakin toistaiseksi pysyneet järjestyksessä, hurraa

    VastaaPoista
  12. Ensin oli yksi miljoonalaatikko, sitten ehkä kaksi. Pari lasta lisää niin yhessä sun toisessa huoneessa oli jokin purkki tai purnukka. Tätä nykyä onkin jo miljoonakaappi, repikää siitä ;)

    VastaaPoista
  13. Miljoonalaatikoita löytyy meiltäkin. On erikseen sekalainen miljoonalaatikko, tekninen miljoonalaatikko (kameroiden ja kännyköiden piuhat, akut, kuulokkeet yms.), askartelumiljoonalaatikko jne.

    VastaaPoista
  14. Meilläkin löytyy miljoonalaatikoita - useampia siis. Aina välillä yritän niitä tyhjentää ja meillä käy samoin kuin Ninalla. Ja mä niin inhoan sitä, että jos jossain on tyhjää tilaa niin "sinnehän on kätevä laittaa..." Argh!

    Jep, alin kuva - siinä on taas palaset loksahtaneet kohdilleen. Ihana!

    VastaaPoista
  15. Heh, parempi miljoonalaatikko kuin miljoona laatikkoa:-) Kiitos kivasta blogistasi, saan kauniista kuvistasi iloa ja pinoistasi inspiraatiota tanne kauas suuren meren rannalle.

    VastaaPoista
  16. Kysymykseni liittyy edelliseen postaukseesi eli tuohon MOP:n palmikkoneuleeseen...mistä olet moisen löytänyt? AIVAN IHANA!
    Onko tämän hetkistä mallistoa vai vanhempaa? Kiitos jo etukäteen.

    Mia

    VastaaPoista
  17. Hihi, kiitos kommenteista. Arvasin että näitä löytyy joka taloudesta ainakin yksi. On meilläkin niitä enemmän ;)

    Mia, neulemekko on Stockalta semmoisesta mallikappalerekistä Hulluilta. Eli en osaa yhtään sanoa minkä vuoden mallistoa tuo olisi.

    Kiitos mielenkiinnosta.
    Näillä jaksaa ...ja kohta toivonmukaan lisää tulossa ;)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥